Jäljet:

Erot

Tämä näyttää erot valitun ja nykyisen version kesken tästä sivusta.

--- lammaswiki:lampaan_ruokinta [2014/08/19 14:14]
virpi poistettu
+++ lammaswiki:lampaan_ruokinta [2014/12/01 15:17]
niina luotu
@@ Rivi 1: / Rivi 1: @@
-====== LAMPAAN RUOKINTA ======
-Lampaan ruokinta perustuu ensisijaisesti sen tuotantovaiheen mukaiseen ravinnontarpeeseen, siis ikään, tuotantotarkoitukseen ja uuhella vuosikierron vaiheeseen. Myös olosuhteet, lampolan lämpötila tai ovatko lampaat ulkona, vaikuttavat ravinnontarpeeseen. Eri rotujenkin välillä on eroja rehujen hyväksikäytössä, johon on syytä perehtyä. Esimerkiksi texel ja suomenlammas ovat ääripäitä rehun hyväksikäytössä eikä niitä voi ruokkia samalla tavalla. Isossa lampolassa oikein mitoitettu ruokinta on tärkeä kannattavuustekijä, mutta siihen kannattaa suhtautua vakavasti pienemmässäkin katraassa. Yliruokinta on kallista ja aiheuttaa ruoansulatusongelmia ja synnytysvaikeuksia. Jatkuva aliruokinta aiheuttaa varsinkin tiineillä ja imettävillä uuhilla aineenvaihduntasairauksia, mahoutta ja vähentää syntyvien karitsoiden määrää. Karitsoilla se huonontaa kasvua ja pidentää kasvukautta.
+======Lampaan ruokinta ======
-Lammas tarvitsee energiaa, valkuaista ja muita ravintoaineita kasvuun, jälkeläisten tekoon ja tuottamiseen. Näitä se saa pääosin heinästä sen eri muodoissa, mutta eri kausina esimerkiksi uuhen valkuaistarve on suurempi ja silloin on tarpeen antaa lisäravinteita.
+Lammas on pieni märehtijä, jonka ravinnon hyödyntäminen perustuu pitkälti pötsissä elävän pieneliöstön toimintaan. Pötsin pieneliöstön avulla lammas pystyy sulattamaan karkearehua, kuten heinäkasveja eri muodoissaan. Pienen kokonsa takia lammas ei kuitenkaan ole kovin tehokas kuidun hyväksikäyttäjä, vaan tarvitsee lehtevää, hyvin sulavaa rehua. Varsinkin korkeamman tuotannon aikana: lopputiineydessä, imetyksessä ja karitsan kasvatuksessa, syöntikyky on tuotantoa rajoittava tekijä. Silloin rehuannosta voidaan väkevöittää erilaisilla väki- ja valkuaisrehuilla. Lisäksi ruokintaan kuuluvat märehtijöille tärkeä suola, kivennäis- ja hivenaineet sekä erittäin olennaisena osana hyvälaatuinen vesi.
-Ruokinnassa rehun laatu on tärkeää. Vaikka lampaan ja lehmän ruoansulatusjärjestelmät ovat hyvinkin samanlaiset, on lammas lehmää vaateliaampi ruokittava, sillä sen pötsi on huomattavasti pienempi kuin lehmällä, jolloin erityisesti rehun sulavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Rehun maittavuus on myös tärkeää, varsinkin niinä aikoina kun lammas tarvitsee paljon energiaa.
+Märehtijän ruokinnan suunnittelussa on tärkeää tietää pötsin toiminnan perusasiat mm. että kuitua on tarpeeksi ja ettei esimerkiksi tärkkelyksen määrä pääse nousemaan liian suureksi. Myös ruokinnan muutokset tehdään hitaasti, jotta pötsin mikrobisto ehtii sopeutua uudenlaiseen rehustukseen.
-Tarkempaa tietoa lampaiden rehutaulukoista ja ruokintasuosituksista löytyy MTT:n selvityksistä kuten http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts106.pdf.
+Lampaan ruokintaan vaikuttavat sen tuotantokauden vaihe, koko, rotu, käytettävissä olevat rehut ja olosuhteet. Taloudellista tulosta optimoidessa ruokinta suunnitellaan katraskohtaisesti ja sen toteutumista seurataan aktiivisesti. Parhaan tuloksen saa kun perusrehuista on tehty rehuanalyysi ja sen perusteella ruokintaa täydennetään tuotostoiveita vastaavaksi. Rehuanalyysissä saadaan selville rehun ravitsemuksellinen ja säilönnällinen laatu. Kun rehusta otetaan lisäksi kivennäisanalyysi, voidaan myös kivennäisruokintaa tarkentaa.
+Punnitsemalla lampaita ja kuntoluokittamalla niitä voidaan arvioida niiden syöntikykyä ja ruokinnan onnistumista. Lampaan ravinnontarve muuttuu eri tuotantovaiheissa merkittävästi ja suunnittelemalla etukäteen voidaan kotoisia rehuja hyödyntää parhaiten.
-===== Karitsan ravinnontarve ja ruokinta =====
+==== Lammas vaatii hyvälaatuisen rehun ja veden ====
-Hyvä ja tuottava lammas saa alkunsa hyvästä karitsan ruokinnasta. Syntymästä kuuteen viikkoon karitsa on täysin riippuvainen maidosta.  Vasta kahdeksan viikkoisena karitsa on kehittynyt märehtijäksi edellyttäen, että sitä on ruokittu oikein, ja pystyy tulemaan toimeen karkearehulla. Karitsan ruokinnan voimakkuudella ennen vieroitusta on vaikutusta jopa uuhikaritsan myöhempään tuotantoon.
+Lammas sairastuu helposti huonolaatuisesta rehusta ja vedestä; lampurin tärkeä tehtävä onkin huolehtia hyvästä rehuhygieniasta niin pellolla kuin lampolan ruokintapöydälläkin. Parhaat rehut varataan korkeaan tuotosvaiheeseen, jolloin elimistö on tiukimmillaan ja maittavuudella on suurin merkitys. Varsinkin säilörehun säilönnällinen laatu voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä listerioosin tai klostridioosin muodossa. Vaikka varsinaisia sairastumisia ei tulisikaan, rehun huono laatu näkyy maittavuudessa ja siitä seuraa heikentymistä tuotannossa tai ruokintaperäisiä sairauksia.
+Hyvälaatuinen rehu voidaan haaskata myös ruokinnassa. Ilman kunnollisia ruokintapöytiä tai muita vastaavia rehunjakolaitteita rehuhävikki on merkittävää, ja laadulliset ongelmat tulevat esiin. Rehun ravitsemuksellinen ja hygieeninen laatu heikkenee, jos rehut jaetaan karsinan lattialle, tai seisovat liian kauan lampaiden edessä. Esimerkiksi pyöröpaalihäkkiä käytettäessä rehu pilaantuu, jos sillä ei ole tarpeeksi syöjiä ympärillä tai karitsat pääsevät häkin sisään sotkemaan sen.
-==== Ravinnontarve ====
+Laidun on edullinen ja lampaan luontaisin rehu. Meilläkin laitumet ovat merkittävässä osassa, vaikka talvi onkin pitkä. Laidunruokinnan hallinta on yksi lammastilan suurimmista haasteista: onnistunut laidunkausi tuottaa edullisesti laadukasta karitsanlihaa, kun taas puutteet näyttäytyvät heikentyneenä kasvuna ja lisärehun tarpeena syyskaudella.
-Energiaa karitsa tarvitsee sekä ylläpitoon että kasvuun. Kasvukiloa kohti energian tarve lisääntyy elopainon ja iän myötä. Energian puute on yleisin karitsan kasvua rajoittava tekijä. Rehun täyttävyys voi rajoittaa syöntiä ennen ravintotarpeen tyydyttymistä.
+==== Lampaan tuotantovaiheen mukainen ruokinta ====
-Valkuaista karitsa tarvitsee ylläpidon ja kasvun lisäksi villan tuotantoon. Siitokseen jätettävillä karitsoilla voidaan käyttää vähemmän valkuaista sisältävää rehua kuin teuraskaritsoilla. Uuhikaritsat tarvitsevat kasvuun valkuaista pässikaritsoja vähemmän, toisaalta valkuaisen puutos hidastaa kasvua ja sukukypsyyden kehittymistä. Yliruokinta aiheuttaa ripulia ja ruoansulatushäiriöitä.
-==== Ruokinta ====
-=== Ternimaitojakso ===
+Lampaan ravinnontarve vaihtelee suuresti eläimen eri tuotantovaiheissa. Lammas tarvitsee ravinteita ylläpitoon, kasvuun, tiineyteen ja maidontuotantoon. Rehuannosta suunnitellessa otetaan huomioon lampaan kuiva-aineen syöntikyky, joka on n. 2,8-3% elopainosta. Lopputiineydessä syöntikyky heikkenee varsinkin sikiävillä roduilla kun karitsat vievät tilaa vatsaontelosta, ja paranee korkean maidontuotannon aikana. Myös rotu on käytännössä osoittautunut merkitykselliseksi. Liharotuisten lampaiden ja niiden risteytysten on todettu olevan aktiivisempia ja ahneempia, kun taas alkuperäisrodut ovat valikoivampia syönnissään.
+Rehun ruokinnallinen laatu ja maittavuus sekä saatavuus otetaan huomioon suunnitellessa, koska ne vaikuttavat syöntiin. Ryhmäruokinnassa on tärkeää että ruokintatilaa on riittävästi, muuten lauman heikoimmat yksilöt eivät saa tarpeeksi ravintoa.  ruokintapöytälaskur
+Lampaan aineenvaihduntaan ja sitä mukaan ravinnon tarpeeseen vaikuttavat myös muut olosuhteet. Ympäristön lämpötila, kosteus, rauhallisuus ja laumadynamiikka. Ruokintaryhmiä suunnitellessa pyritään mahdollisimman tasavertaiseen joukkoon jolla on samanlainen ravinnontarve. Ruokinnassa pyritään kuitenkin mahdollisimman selkeään ja yksinkertaiseen toteutukseen, että se ei vie liikaa aikaa eikä vaivaa.
-Ensimmäisen kolmen viikon ajan karitsa on täysin riippuvainen ternimaidosta, jota sen tulisi saada mahdollisimman pian syntymän jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden tunnin sisällä. Ternimaidon sisältämät kaikki karitsan tarvitsemat vasta-aineet imeytyvät parhaiten heti syntymän jälkeen. Jo vuorokauden kuluttua vasta-aineet eivät enää imeydy ja ilman ternimaitoa karitsa on täysin vastustuskyvytön. Lisäksi jos karitsa ei saa ternimaitoa heti syntymänsä jälkeen, sen verensokeri laskee aiheuttaen alilämpöisyyttä ja jopa kuoleman, siksi ternimaidon saanti on pienelle karitsalle erittäin tärkeää.
-Karitsan ternimaidon saanti on turvattava siinäkin tapauksessa, että karitsa ei saa sitä emältään. Näitä tilanteita varten tulisi pakastimessa olla aina pieni määrä ternimaitoa lämmitettäväksi ja tutilla juotettavaksi. Mahdollisuuksien mukaan voi ternimaitoa lypsää myös toiselta samaan aikaan poikineelta uuhelta ja juottaa se karitsalle tuttipullosta. Hätätapauksessa myös vuohen tai lehmän ternimaito käy.
-== Keinoruokinta ==
-Jos uuhelta ei tule maitoa, se kuolee tai karitsoita on paljon eikä emän maito riitä, tai uuhen maito käytetään juuston valmistukseen, voidaan karitsat siirtää kokonaan keinoruokintaan. Normaalisti emon ternimaitoa saaneet karitsat voidaan vieroittaa kahden vuorokauden kuluttua uuhesta, mutta jos vieroitus tapahtuu myöhemmin, vaikeutuu keinoruokinta koska karitsa on jo ehtinyt leimautua emään. Myös imemisrefleksi on voimakkain nuorilla karitsoilla, joka helpottaa juoton opettamista. Opetusta voi helpottaa siirtämällä karitsat lähelle jo juomaan oppineita karitsoita. Joissakin tapauksissa riittää, että karitsat saavat lyhyen ajan lisäjuomaa kerran päivässä ja lopun maidon emältään.
-Keinoruokinnassa paras vaihtoehto on lampaiden oma juomarehu, jota löytyy hyvin varustetuista maatalouskaupoista. Annostelussa tulee noudattaa pakkauksen ohjeita ja lämpötilan suhteen on oltava tarkka. Lämpömittarin käyttö on suositeltavaa. Juotto tulee aina tapahtua tutista, pienillä karitsoilla tuttipullosta ja jo hieman isommilla voidaan käyttää tuttiämpäriä, jossa on karitsalle käyvät tutit.
-Keinoruokinnan alkuvaiheessa 3 -5 ensimmäisenä päivänä karitsat ruokitaan joka kuudes tunti. Tämän jälkeen juottokertoja harvennetaan vähitellen 2-3 kertaan vuorokaudessa. Koska keinoruokinta on sekä työlästä että kallista, on keinoruokittujen karitsoiden määrä hyvä pyrkiä pitämään mahdollisemman pienenä.
-=== Siirtoruokinta ja vieroitus ===
-Viimeistään viikon ikäisestä, yleensä siinä vaiheessa kun karitsoineet uuhet siirretään karitsointikarsinasta yhteiskarsinaan, varataan karitsoille ns. karitsakamari/karitsabaari, jonne uuhet eivät pääse. Sinne varataan vapaasti tarjolle hyvälaatuista korsirehua, puhdasta vettä ja väkirehua, kivennäisiä ja suolakivi. Rehut ja vesi vaihdetaan puhtaisiin kahdesti päivässä, ja karitsabaarissa tulee olla riittävästi tilaa kaikille karitsoille. Karitsa alkaa pikkuhiljaa maidon ohella syödä karkearehuja ja sen mahojen suhde muuttuu ja kehittyy samaan tahtiin syömisen lisääntymisen kanssa yksimahaisesta märehtijäksi.
-Karitsoille ei ole olemassa omaa lampaiden kasvatusrehua, vaan niillä käytetään joko lampaiden rehuja tai nautojen rehuja viljan lisäksi. Kasvatusrehuksi käy joko täysrehu, kuten MullinHerkku tai rypsirouhe ja vilja, joka annetaan kokonaisina jyvinä. Väkirehun valkuaispitoisuutena pidetään alkuun 18 %, josta sitä asteittain alennetaan karitsan vanhetessa. Pelkällä viljaruokinnalla karitsat eivät saa riittävästi energiaa ja valkuaista. Raikkaan veden puute vähentää rehun syöntiä ja alentaa kasvua.
-Vieroitus emästä voi tapahtua, kun karitsa painaa noin 15 kg ja syö noin 200 -300 g kuivaa rehua päivässä, yleensä noin kahdeksan viikon iässä. Alle kuuden viikon ikäistä karitsaa ei ole syytä vieroittaa, tai ainakin se tarvitsee vielä lisäksi juomarehua, ettei sen kasvu hidastu.
-=== Vieroituksen jälkeinen ruokinta ===
-(Tähän tulee linkki karitsoiden ruokinnan normeihin)
-Ennen karitsoiden rehustuksen suunnittelua on tiedettävä niiden käyttötarkoitus ja tilan tavoitteet sekä tilalla käytettävissä olevien rehujen määrä, laatu ja täydennystarve. Kasvavien karitsoiden ruokinta ja rehustus vaikuttavat tilan taloudelliseen tulokseen merkittävästi.
-Siitokseen tarkoitetut uuhikaritsat kannattaa ottaa vieroituksen jälkeen omaan ryhmään, koska näiden kasvutavoite 100-200 g/pv on selvästi pienempi kuin teuraaksi menevien 300-500 g /pv. Liian voimakas väkirehuruokinta heikentää niiden utareen kasvua ja alentaa tulevaa maidontuotantokykyä.
-Voimaperäisessä teuraskaritsoiden kasvatuksessa annetaan väkirehua vapaasti niin, että sen osuus on jopa 80 % rehuannoksesta eli noin 1,2 kg/pv vieroituksesta teurastukseen sisäruokinnassa. Siitoskaritsan maksimiannos sisäruokinnassa jää noin 0,5 kg/pv tasolle. Toisaalta hyvällä laitumella, esimerkiksi apilapitoisella, karitsat eivät tarvitse lisäväkirehua juuri lainkaan. Karitsoiden voimaperäisessäkin kasvatuksessa on muistettava, että lammas on märehtijä ja korren syöjä.
-=== Karitsoiden kivennäisruokinta ===
-Kasvavien karitsoiden kivennäisen on hyvä olla kalkkipitoista, Ca:P 2:1 - 2,5:1. Sopiva seos saadaan sekoittamalla lammaskivennäiseen ruokintakalkkia kolmasosa tai puolet kivennäisen määrästä. Voimakkaalla viljaruokinnalla kalkin tarve on suurempi kuin karkearehuvaltaisella dietillä, Ca:P 3:1. (Tarkemmat, rodun ja kasvun mukaiset kivennäisannostukset löydät taulukoista - tähän tulee linkki)
-===== Uuhen ravinnontarve ja ruokinta =====
-Uuhen ruokinta ja ravinnontarve jakautuu sen tuotantovaiheiden mukaan, ja normaalissa karitsointisysteemissä on uuhi joutilaana 3-4 kuukautta vuodessa. Isommissa lampoloissa astutettujen uuhien tiineyden ja sikiöiden määrän ultraäänellä tutkiminen voi osoittautua kannattavaksi oikean ruokinnan muodossa.
-==== Ylläpitoruokinta ====
-Joutilasaikaan eli karitsan vieroituksen jälkeen sekä tiineyden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana uuhen ravinnontarve on sama kuin ylläpitoravinnontarve. Ravinnontarve on silloin alhaisimmillaan ja sen riittää tyydyttämään 5-7 kg säilörehua tai 1,7 kg kuivaa heinää. Esimerkiksi 60-kiloinen uuhi tarvitsee ylläpitoon muuntokelpoista energiaa (ME) 8,5 MJ päivässä, OIV:tä 57 g ja srv:tä 63 g päivässä. Merisuolaa ja kivennäistä on oltava tarjolla. (Tarkemmat, rodun ja tuotoskauden mukaiset ravintosuositukset löydät taulukoista - tähän tulee linkki)
-==== Astutuskauden ruokinta ====
-Hyväkuntoinen uuhi pysyy terveenä tiineyden ajan, tulee kiimaan paremmin kuin huonokuntoinen uuhi ja sen irtoavien munasolujen määrä on runsaampi. Mahdollinen kunnostusruokinta tehdään hyvissä ajoin, 6 viikkoa ennen astutuskautta. Itse astutuskaudella muutoksia tulee välttää. Kunnostusruokinta tehdään uuhien kuntoluokituksen perusteella, eli tunnustelemalla ristiselästä uuhen rasvapitoisuutta.
-Kuntoluokituksessa havaitut lihavat uuhet tulee laihduttaa ja laihat kunnostaa. Lihaville ei anneta väkirehua, vaihdetaan mahdollisesti huonommalle laitumelle tai annetaan enemmän kuivaa heinää säilörehun ohessa eikä lainkaan väkirehua, ainoastaan kivennäisiä ja mahdollinen vitamiini-seleenilisä. Laihtuneet uuhet, jotka tarvitsevat kuntoutusta, siirretään paremmalle laitumelle tai annetaan parempaa säilörehua, sekä hieman viljaa ja mahdollisesti hieman valkuaislisää. Ruokinnan muutokset tulee tehdä hitaasti, asteittain pötsihäiriöiden välttämiseksi.
-Kun uuhi on kuntoutettu hyvissä ajoin ennen astutusta sopivaan kuntoluokkaan, aloitetaan varsinainen astutuskauden kiihotusruokinta 2-3 viikkoa ennen astutusta ja jatketaan pari viikkoa astutuksen jälkeen. Hyväkuntoinen uuhi tulee paremmin kiimaan ja lisäruokinnan jatkaminen astutuksen jälkeen takaa hedelmöittyneen munasolun kehityksen. Astutuskauden lisärehuksi sopii joko ohra tai kaura, ja riippuen käytettävästä karkearehusta sitä annetaan noin 200 - 400 g/päivä.
-==== Tiineyskauden ruokinta ====
-Tiineyden kolme ensimmäistä kuukautta sujuvat ylläpitoruokinnalla. Aikuisen uuhen elopaino ei kuitenkaan saa laskea ensimmäisen tiineyskuukauden aikana 3-4 % enempää. Tulevien karitsoiden elinvoimaisuuden ja kasvun kannalta on tärkeää, että uuhi pysyy hyvässä kunnossa koko tiineyden ajan, ja että sikiöille kehittyvät hyvät istukat ja että ne saavat riittävästi ravintoa emältä. Huonokuntoisille tai ensi kertaa poikiville voikin olla tarpeen antaa tällöin hieman väkirehua, ensikoille jopa 300 g/pv ja heikompikuntoisille 100-200 g/pv, samoin jos kuivaheinä on ainoa korsirehu eikä säilörehua ole tarjolla. Rotujen väliset erot ruokinnan voimakkuuden tarpeesta on huomioitava tässäkin tuotoskauden vaiheessa.
-==== Tunnutusruokinta ====
+Joutilaan lampaan ruokinta
+Joutilasajaksi käsitetään aikuisen lampaan tuotantovaihe jossa se tarvitsee rehua vain ylläpitoon. Uuhi on joutilas vieroituksen jälkeen ennen astutusta ja alkutiineydessä kun munasolut ovat jo kiinnittyneet, mutta eivät vielä tarvitse paljoa ravinteita. Eli n.3 viikkoa astutuksen jälkeen kunnes tunnutus aloitetaan. Pässi ja härnäri ovat joutilaita astutuskauden ulkopuolella.
+Lampaiden ryhmittely joutilaskaudella
+Joutilasaikana lampaat kuntoluokitetaan ja jaetaan ruokintaryhmiin sen mukaisesti. Varsinkin vierotuksen jälkeen on oikea aika kuntouttaa tai laihduttaa uuhia seuraavalle tuotoskaudelle. Alkutiineydessä voidaan sitä tarvittaessa jatkaa, mutta silloin seurannan on oltava aktiivista. Tiheässä karitsoinnissa olevia uuhia pidetään hyvällä ruokinnalla myös joutilaskaudella että ne pysyvät kunnossa.
+ Alle kaksivuotiaat uuhet ja pässit eivät oikeastaan ole joutilaita, vaan ne kasvavat vielä itsekin. Samaan aikaan niiden asema laumassa on vielä heikko, joten ne on syytä ottaa omaksi ryhmäkseen tai laittaa samaan ryhmään kuntoutettavien kanssa paremmalle rehustukselle.
-Uuhen valmistautuminen maidontuotantoon alkaa jo viikkoja ennen karitsointia, ja energian ja valkuaisen tarve lisääntyy huomattavasti kahdeksan viimeisen tiineysviikon aikana, ja varsinkin kahden viimeisen viikon aikana. Tunnutusajan ruokinnan onnistumiseksi uuhet on syytä kuntoluokittaa, noin 60-90 päivää ennen oletettua karitsointia, joka on myös hyvä ajankohta tarkistaa uuhien tiineydet ja sikiöiden määrä, ja jakaa ne sikiömäärien ja kunnon mukaisiin ruokintaryhmiin. Tämän ajan ruokinta vaikuttaa merkittävästi karitsoiden syntymäpainoihin ja elinvoimaan, utareen kehitykseen, ternimaidon tuottoon ja äidinvaistojen kehitykseen.  Isommissa katraissa oikein kohdennetulla ruokinnalla on myös iso taloudellinen merkitys.
-Lopputiineen ja imettävän uuhen rehujen tulee olla korkealuokkaisia ja olennaista on riittävän valkuaisen saanti. Väkirehun valkuaisvaatimus riippuu käytettävästä karkearehusta. Jos karkearehuna on säilörehu, käy ohra väkirehuksi. Kuivaheinällä on ohraa syytä täydentää teollisella valkuaisrehulla. Lisäravinteiden saannista tulee huolehtia, kivennäisistä, hivenaineista ja vitamiineista. Erityisesti E-vitamiinin, jodin ja seleenin saanti on turvattava. Käytännössä on havaittu, että sokerilisä pitää yllä pötsin tasapainoa, jolloin uuhen ruokahalu säilyy hyvänä. Samalla se auttaa ehkäisemään ketoosia. Sokerilisäksi käy melassileike tai esimerkiksi lantut.
-Liian voimakas tunnutusruokinta voi aiheuttaa emättimen esiin luiskahtamista, syömättömyyttä ja poikimavaikeuksia. Puutteellisesta ruokinnasta voi taas seurata asetonitauti eli raskausmyrkytys. Varovaisella tunnutuksella vältetään liian isot, yli 7 kg syntymäpainot ja niistä aiheutuvat karitsointiongelmat. Tavoitteena on, että suomenlammaskaritsat syntyvät noin 3-4,5 kg ja liharotujen karitsat 4,5 - 6,5 kg painavina. Uuhen tavoitekuntoluokka tiineyden lopulla on 2-3.
+Joutilasajan rehut
+Joutilasajan rehuiksi hyväkuntoisille soveltuvat sadon heikommin sulavat karkearehut, jolloin niitä voidaan pitää vapaasti saatavilla. Heinä ja säilörehu joiden sulavuus D arvo on 600-650. Jos niistä ei ole analyysiä, seurataan eläinten kuntoa. Jos kuntoluokat putoavat alle kolmen, tehostetaan ruokintaa väkirehulla tai sulavammalla karkearehulla. Jos taas kuntoluokat ovat neljä ja yli, ruokintaa rajoitetaan ja korvataan osa karkearehusta oljella.
+Kivennäiset ja suola ovat tärkeä osa joutilaankin ruokinnassa. Ruokinnallisesti heikompilaatuisia (esim. heikkokuntoisten peltojen sato) rehuja syötettäessä huolehditaan riittävien kivennäisten ja hivenaineiden saannista hyvälaatuisella kivennäisrehulla. Joutilaskaudella vältetään vahvasti kalsiumpitoisten kivennäisten syöttöä. Suolakivi pidetään vapaasti saatavilla, samoin vesi
+Flushing, eli kiihotustuokinta astutuskaudella
+Noin kaksi viikkoa ennen astutusta, astutuksen aikana ja kolme viikkoa astutuksen jälkeen nostetaan uuhien ruokintaa kiimakiertojen tehostamiseksi ja samanaikaistamiseksi sekä hedelmöityneiden munasolujen kiinnittymisen- ja kohtukäpyjen kehittymisen turvaamiseksi. Varsinkin liharotuisilla lampailla kiihotusruokinnalla saadaan nostettua syntyvien karitsoiden määrää. Sikiävillä roduilla tietoista nostoa vältetään samasta syystä, mutta ruokintaa ei myöskään ole syytä heikentää, varsinkaan astutuksen jälkeen, ettei se aiheuta ongelmaa kohtukäpyjen kehitykselle ja johda pienikokoisten karitsoiden syntymiseen. Astutuksen jälkeen voidaan ruokintaa jopa nostaa muutamaksi viikoksi jos uuhet eivät ole hyväkuntoisia vaikkei varsinaista kiihotusruokintaa tehtäisikään.
+Kiihotusruokinta voidaan toteuttaa väkirehulisällä (200-300g) tai tarjoamalla sulavampaa karkearehua tai esimerkiksi siirtämällä lampaat uudelle hyvälle laidunlohkolle. Astutusaikana vältetään puna-apilapitoisia rehuja ja laidunlohkoja niiden kasviestrogeenipitoisuuden takia. Seurauksena voi olla heikkoa tiinehtyvyyttä, luomisia ja muumiokaritsoita (cloverdesease). Varsinkin stressitilanteessa olevassa (kova kuivuus, halla..) puna-apilassa voivat pitoisuudet nousta haitallisiksi. Estrogeenipitoisuudet voivat vaihdella myös lajikkeittain.
+Pässin ja härnärin ruokinta astutuskaudella
+Pässi tulee kuntouttaa jo viikkoja ennen astutusta, mutta sitä ei saa lihottaa. Jos pässit ovat samassa ryhmässä nuorien pässien syöntiä ja kuntoa seurataan että ne saavat tarpeeksi ravintoa. Pässeille annetaan hyvälaatuista karkearehua ja tarvittaessa väkirehulisä, jossa huomioidaan valkuaisen lisätarve. Astutuskautena voidaan pässille antaa lisäruokaa erillisruokintana, varsinkin jos sillä on suuri astutusryhmä. Myös nuoret pässit (varsinkin suomenlammas- ja harmaspässit) otetaan erilleen jotta ne malttavat syödä kunnolla ja levätä.
+Kiihotusruokinnassa pidetään tunnutuskauden kivennäinen, suola ja hyvälaatuinen vesi vapaasti satavilla.
-Eri rotujen tunnutusruokinnassa on eroja, jotka tulee huomioida ongelmien välttämiseksi. (Tarkemmat määrät löytyvät taulukoista - tähän tulee linkki.)
+Tunnutus
+Tiineyden viimeisinä 4-6 viikkona tapahtuu 70%karitsoiden kasvusta, joten uuhen ruokinnalla on suuri merkitys syntyvien karitsoiden koolle ja elinvoimaisuudelle sekä tulevalle maidontuotannolle. Varsinkin sikiävillä roduilla karitsoita kannattaa kasvattaa mahdollisimman suureksi jo emon sisällä. Viimeiset kaksi tiineysviikkoa ovat kriittisin vaihe. Silloin karitsat tarvitsevat eniten ravinteita ja vievät tilaa pötsiltä.
+Uuhien ryhmittely tiineyskaudella
+Jos lampaat on alkutiineydessä skannattu, ja sikiöiden määrä on tiedossa, voidaan tunnutusruokinta suunnitella ryhmäkohtaisesti. Muuten ruokinta perustetaan astutustietojen ja aikaisempien sikiävyyksien tietoihin, sekä lampaiden kuntoluokkien muutoksiin tiineyden loppuvaiheessa. Liharotuisten lampaiden tunnutus aloitetaan parilla viimeisellä tiineysviikolla, jos ollenkaan. Sen sijaan sikiävillä alkuperäisroduilla tunnutus aloitetaan jo 8-6 viikkoa ennen karitsointia. Ristetysten F1 polvi (50% liharotua 50% suomenlammasta) tunnutetaan samoin kuin suomenlammas.
+Viimeistään kuusi viikkoa ennen karitsoinnin alkamista uuhet kuntoluokitetaan ja jaetaan ryhmiin, joissa huomioidaan astutusaika, kunto, ikä ja rotu ja mahdollinen skannaustulos (sikiöiden määrä). Niiden perusteella ne jaetaan ruokintaryhmiin. Ainakin vanhemmat sikiävät suomenlammas- ja harmas- ja risteytysuuhet otetaan omaksi ryhmäkseen. Niitä syötetään ja kuntoa havainnoidaan tarkemmin. Myös pienet karitsauuhet otetaan mielellään omaksi ryhmäkseen paremmalle ruokinnalle. Jos niitä ei saada omaksi ryhmäkseen ne voidaan laittaa monisikiävien ryhmään.
+Liharotuisten uuhien syötössä vältetään liikaa tunnuttamista. Liika ruokinta voi aiheuttaa vaikeita karitsointeja uuhen lihomisen tai liian suurien karitsoiden muodossa. Ruokintaa on kuitenkin vahvistettava joutilasruokinnasta, mutta usein pelkkä parempi säilörehu riittää tunnutukseksi. Lampurin tulee seurata uuhien kuntoa ja lisätä rehustusta tarvittaessa.
-==== Imetyskauden ruokinta ====
+Tunnutusajan rehut
+Tunnuttaessa huomioidaan uuhen syöntikyvyn väheneminen. Tiineyden viimeisillä viikoilla sikiöt vievät pötsiltä tilaa, joten rehuannosta on väkevöitetään. Karkearehuksi valitaan sulavampaa maittavaa satoa ja sitä täydennetään väki- ja valkuaisrehulla ja kivennäisillä. Säilörehun sulavuuden olisi hyvä olla D 680 -740 ja säilönnällinen laatu erinomainen. Rehuannosta täydennetään väkirehuilla ja samalla totutetaan uuhi niihin, jolloin siirto imetysruokintaan on helpompi.
+Sikiävillä roduilla siirrytään viimeisillä viikoilla kalsiumpitoiseen kivennäiseen, varsinkin jos rehuannoksessa on paljon väkirehua (vilja ja rypsirouhe). Luomutiloilla, ja tiloilla joilla lannoitetaan kevyesti, on hyvä antaa uuhille seleenilisä ennen karitsointia. Lisähivenaineita voidaan antaa boluksena pötsiin turvaamaan niiden saantia.
+Viimeisten tiineysviikkojen varalle on hyvä hankkia propylenglykoli- ja kalsiumvalmisteita ensiavuksi uuhille joilla on oireita ketoosista tai karitsointihalvauksesta. Valpas lampuri pystyy ennaltaehkäisemään ongelmat kun reagoi jo ensioireisiin. Heti kun uuhen ruokahalu heikkenee tai se on hidas ja haluttoman tuntuinen annetaan sille lisäenergiaa ja kalsiumia.
-Karitsoinnin jälkeinen aika on tärkein aika uuhen ruokinnassa, ja sen ruokinta vaikuttaa maidontuotannon kautta karitsoiden kasvuun ja utareterveyteen. Uuhi tuottaa maitoa keskimäärin 1-3 kg päivässä riippuen siitä, montako karitsaa sillä on. Lampaan maito sisältää rasvaa ja valkuaista lehmän maitoa enemmän, ja ruokinnan valkuaisvajaus vähentää myös maidon valkuaispitoisuutta. Toisaalta liian voimakas väkirehuruokinta alentaa rasvapitoisuutta. Ruokinnan helpottamiseksi kannattaa jakaa uuhet ryhmiin sen mukaan, montako karitsaa niillä on.
+Maidontuotantokauden ruokinta
+Maito on karitsan ensimmäisten viikkojen tärkein rehu. Pystyäkseen tuottamaan tarpeeksi maitoa on uuhen saatava riittävästi ravintoa. Mitä paremmin uuhi saadaan syömään, sitä enemmän se pystyy tuottamaan maitoa, ja sitä lujempaa karitsat kasvavat.
-Riittävästä ruokinnasta huolimatta on tavallista, että uuhen paino alenee 4-6 ensimmäisen maidontuotantoviikon jälkeen. Ruokinnan riittävyyttä voi tarkkailla sekä kuntoluokittamalla uuhia että tarkkailemalla karitsoiden käyttäytymistä.
+Uuhien ryhmittely maidontuotntokaudella
-Ensimmäisen maidontuotantoviikon aikana uuhien kuiva-aineen syönti on 20 -40 % suurempi kuin viimeisen tiineysviikon aikana. Imetettävää karitsaa kohti annettavissa väkirehuannoksissa on huomattavia, rotujen välisiä eroja, ja oikea ruokinta on syytä tarkistaa taulukosta. Muutokset väkirehuruokinnassa ja määrien nostot trhdään vähitellen (lisäys 50-100 g päivässä).Imetyskausi kestää noin kaksi kuukautta ja sen loppupuolella väkirehumäärää pienennetään. Tarvittavien kivennäisten, erityisesti kalsiumin, saannista on huolehdittava, samoin vitamiinien ja hivenaineiden.
+Imettävät uuhet ryhmitellään karitsaluvun, karitsoiden iän ja uuhen kuntoluokan mukaan. Ensikko- emot ja heikompikuntoiset laitetaan ylempään ryhmään, koska tarvitsevat ravinteita myös omaan kasvuunsa ja kuntoutukseen ja ovat usein heikommassa asemassa lauman hierarkiassa. Jos halutaan välttää liian montaa ruokintaluokkaa, erotetaan kuitenkin ainakin monikkoemot (3 tai enemmän karitsoita) omaksi ryhmäkseen. Karitsoiden ikäero ryhmässä ei saisi nousta yli kahden viikon.
+Imettävillä monikkoemillä ryhmäkoko pidetään aluksi alle kymmenen uuhen ennen kuin karitsat kasvavat. Ykkösemot tulevat toimeen suuremmassakin laumassa.
-Uuhien riittävään vedensaantiin on kiinnitettävä huomiota, sillä sen määrä ja laatu voivat rajoittaa maidon määrää ja karitsoiden kasvua. Raikasta vettä tulee olla tarjolla jatkuvasti. Karitsointikarsinoissakin on vesi vaihdettava ämpäreihin kahdesti päivässä. Kulutus voi olla uuhta kohti kymmenen litraa ja ylikin päivässä, varsinkin kuivaheinäruokinnalla.
+Maidontuotantokauden rehut
+Ravintoaineiden saanti on usein tärkein lampaiden maidontuotantoa rajoittava tekijä. Uuhille varataan imetyskaudeksi mahdollisimman sulavaa ja maittavaa säilörehua (D 700 -740) ja sitä täydennetään väkirehulla. Jos väkirehua joudutaan antamaan paljon, siitä osa on hyvä korvata melassileikkeellä, jolloin tärkkelyspitoisuus ei nouse pötsissä liian suureksi. Väkirehun jakokertoja lisätään, ettei kerta-annos nouse liian suureksi ja haittaa maittavuutta ja pötsin PH:ta. Väkirehun kerta- annos ei saisi nousta yli 500-700g. Lampaan sonta on hyvä mittari. Kun se menee niin pehmeäksi, ettei papanoiden reunoja voi enää erottaa, on syytä vähentää väkirehun määrää ja /tai antaa lisää korsirehua. Maidontuotantokaudella pitää korsirehua olla jatkuvasti saatavilla, niin että siitä jää tähteitä.
+Vahvaa imetysruokintaa jatketaan vähintään kuusi/kahdeksan viikkoa, jonka ajan maito on karitsoiden tärkein ravinto. Tämän jälkeen voidaan ruokintaa heikentää jos karitsat ovat oppineet syömään väkirehua. Jos halutaan, ja rehua on runsaasti, ruokinta voidaan pitää korkealla tasolla jopa 12 viikkoa, ja vieroitus tehdä vasta 16 viikon iässä. Varsinkin liharotuiset karitsat hyötyvät pitkästä imetyksestä. Suomenlampaalla ja kainuunharmaksella on pässikaritsat vierotettava viimeistään 12 viikkoisina, koska ne tulevat sukukypsiksi ja voivat astua uuhet.
-==== Vieroitusruokinta ====
-Kahden kuukauden imetysjakson jälkeen on järkevää vierottaa karitsat. Emät ehdytetään maidosta heinä-olkiruokinnalla ja väkirehut tiputetaan vähitellen pois ennen kuin karitsoita otetaan erilleen. Maidon ehdyttyä uuhet pärjäävät ylläpitoruokinnalla ennen seuraavaa asutusta ja sen vaatimaa kunnostusruokintaa.
-Vieroituksen aikana on syytä pitää huoli uuhien utareterveydestä, ettei aiheuteta utaretulehdusta ottamalla karitsoita erilleen liian isosta maidosta. Erilleen ottamisen jälkeen on karitsat syytä päästää välillä tyhjentämään utareet, ensin kerran päivässä, myöhemmin joka toinen päivä ja kahden päivän välein jne, kunnes maidon tulo on ehtynyt riittävästi.
+Uuhien vierotusruokinta
+Vierottaessa tiputetaan ensin ruokinnasta väkirehu pois pariksi päiväksi ja seuraavaksi heikennetään karkearehun laatua. Samalla kasvatetaan karitsabaarin kokoa ja ahdistetaan uuhia pienempään tilaan, jolloin karitsat jäävät mieluummin omalle puolelle syömään. Muutaman päivän kuluttua voidaan uuhet tiputtaa oljelle ja samalla sulkea karitsat pois uuhien luota ainakin päivä-ajaksi. Parin päivän kuluttua voidaan uuhet kuljettaa pois, tai sulkea väliportti kokonaan. Uuhet pidetään vielä muutama päivä oljella ja heikosti sulavalla heinällä ja tarkkaillaan utareita, mutta vältetään koskemasta niihin. Vain ongelmatapauksien utareita voidaan vähän tyhjentää. Kun maidontuotanto on rauhoittunut, uuhet kuntoluokitetaan ruokintaryhmiin ja siirretään joutilasruokinnalle.
+Karitsoiden ruokinta
+Karitsa syntyy yksimahaisena ja kehittyy hitaasti märehtijäksi. Ensimmäiset kuusi viikkoa sen pääasiallinen ravinto on maito, mutta mitä aiemmin ja helpommin sille tarjotaan väki- ja karkearehua, sen nopeammin se kehittyy märehtijäksi. Varsinkin monikkokaritsat hyötyvät vahvasta karitsabaariruokinnasta.
+Karitsoiden ruokinta mitoitetaan kasvutavoitteen ja resurssien mukaan. Mikäli karitsalla on perinnölliset edellytykset nopeaan kasvuun, ne kannattaa hyödyntää varsinkin kasvatuksen alkuvaiheessa jolloin rehunkäyttökyky on parhaimmillaan.
+taulukot kasvunopeus ja + 10kg
-===== Pässin ravinnontarve ja ruokinta =====
+Pikkukaritsan ruokinta
+Vastasyntynyt karitsa tarvitsee ternimaitoa heti syntymänsä jälkeen, muuten sen verensokeritaso alenee ja vaarana on alilämpöisyys ja kuolema. Ternimaidosta se saa myös tärkeät vasta-aineet jotka emä on tuottanut ympäristön taudinaiheuttajia vastaan. Vasta-aineet pystyvät imeytyään vain karitsan elämän ensimmäisinä tunteina.
+Uuhen utare tarkastetaan että maitoa erittyy ja se on tervettä. Tarkastettaessa on syytä huolehtia hygieniasta, ettei levitä tulehdusbakteereita uuhesta toiseen. Samalla katsotaan että jokainen karitsa saa riittävästi (vähintään 50ml) ternimaitoa. Mikäli karitsa on heikko, voidaan ternimaito lypsää ja antaa se mahaletkulla (kun karitsa ei jaksa imeä) tai tuttipullolla. Mikäli ei ole oman emän tai toisen uuhen ternimaitoa saatavilla voidaan käyttää myös lehmän ternimaitoa. Ternimaitoa kannattaa pitää pakastimessa pienissä 2-5 dl annoksissa esimerkiksi ”minigrip” pusseissa josta ne on helppoa sulattaa lämpimässä vesihauteessa. Maitoa antaessa huolehditaan että se on lämmintä n. 38asteista. Jos ternimaitoa on vähän, tai se on heikkolaatuista, on olemassa kaupallisia valmisteita tukiruokinnaksi.
+Tärkein tekijä pikkukaritsan maidonsaantiin on uuhien ruokinta. Mikäli uuhi ei pysty tuottamaan tarpeeksi maitoa karitsoilleen niille annetaan lisäruokintaa tuttipullosta tai otetaan kokonaan keinoruokinnalle. Hälytysmerkkinä on kyttyrässä seisovat tai huutavat karitsat tai ”keltakaulat” (kusipäät) jotka varastelevat toisilta emiltä. Joskus varsinkin liharotuiset karitsat jäävät vain makaamaan eivätkä enää nouse syömään. Epäilyttävissä tapauksissa punnitaan karitsoita muutaman päivien välein jolloin nähdään kasvut ja voidaan arvioida lisämaidon tarve.
+Jos keinoruokinta aloitetaan, se kannattaa tehdä tehokkaasti, jolloin karitsa kasvaa nopeasti, ja siitä saadaan palkka lisätyölle. Keinoruokintaa tehdään vain 6-8 viikkoa kunnes karitsa syö muuta rehua. Lampaille on kehitetty omia juottorehuja ja myös osaa vasikoiden juottorehuista voidaan käyttää kun niiden sekoitussuhdetta muutetaan karitsoille sopivaksi. Väliaikainen lisäsyöttö voidaan tehdä tuttipulloista, mutta jatkuva tai suurempien ryhmien juotto kannattaa tehdä juottoämpäreistä tai –automaateista. Vapaassa juotossa voidaan juoma myös hapattaa, jolloin se pysyy pitempään hyvälaatuisena.
+Maitoruokinnan lisäksi karitsoille tarjotaan jo vähintään viikon iästä muutakin rehua jotta ne alkaisivat kehittyä märehtijöiksi. Karitsoille tehdään erillinen karsina ”karitsabaari” jonne emät eivät pääse. Sinne laitetaan tarjolle väkevää (energia ja valkuaispitoista) väkirehua, hyvälaatuista karkearehua ja raikasta vettä vapaasti saataville. Baarin rehut vaihdetaan joka ruokintakerta, jotta ne olisivat mahdollisimman maittavia. Tähderehut voidaan hyödyntää emillä. Karitsabaarin tulisi sijaita valoisassa helposti hoidettavassa paikassa. Rehut voivat olla vapaasti aina 8- 12 viikon ikään. Siihen asti syöntikyky on kasvua rajoittava tekijä ja jokainen rehukilo kasvattaa kannattavasti. Samalla karitsat kehittyvät tehokkaiksi märehtijöiksi jotka pystyvät vierotuksen jälkeen hyödyntämään karkearehua tehokkaasti. Vierotuksessa on hyvä jättää karitsat tuttuun karsinaan ja siirtää uuhet pois.
+Teuraskaritsoiden ruokinta
+-12 viikon jälkeen teuraskaritsoita syötetään niiden perinnöllisen kasvukyvyn ja/tai kasvatusresurssien mukaan. Tehokas kasvatus kuluttaa vähiten rehuja, mutta esimerkiksi laidunkasvatuksessa voidaan tavoitteita alentaa rehun edullisen hinnan ja vähäisen hoidon ansiosta.
+Taulukot
+Karitsa tarvitsee kasvatukseensa energia- ja valkuaispitoista rehua että kasvukyky saadaan hyödynnettyä vaikka kuiva-aineen syöntikyky on pieni. Karkearehuksi valitaan mahdollisimman sulava säilörehu tai heinä (D 700-740) ja laidun syötetään alle 10cm pituisena. Ellei käytössä ole erittäin sulava ja valkuaispitoinen laidun, täydennetään rehustusta väkevällä väkirehulla jossa energiaa yli 12MJ/kg ka raakavalkuaista18-20%. vahvaa syöttöä jatketaan kunnes teuraskypsyys saavutetaan. Jos karitsoita ei silloin saada teuraaksi ruokintaa heikennetään varsinkin energian osalta jotta karitsat eivät rasvoittuisi. Jos kasvatusaikana valkuaisen ja enegian suhde ei ole oikea, tai karitsa kärsii kivennäispuutteesta, vaarana on rasvoittuminen.
+Punnitsemalla saadaan kasvut selville ja voidaan reagoida ajoissa ruokinnan muutoksilla. Myös laidunkaudella karitsat punnitaan 2-3 viikon välein, jolloin tiedetään lisärehun tarve ja tiedetään koska aletaan saavuttaa teuraskypsyys. Teurastuloksia ja punnituksia seuraamalla löydetään omalle eläinainekselle optimaalinen ruokinta ja teuraspaino.
+Kasvaville karitsoille syötetään hyvälaatuista (hivenainepitoisuudet) kalsiumpitoista kivennäistä varsinkin kovalla väkirehuruokinnalla. Silloin on myös syytä lisätä väkirehun sekaan 2-3% suolaa. Suola saa karitsat juomaan enemmän, jolloin vältetään mahdollisten virtsakivien muodostuminen pässikaritsoille. Jos perusrehuista on tehty, kivennäisanalyysi voidaan kivennäistarve laskea tarkasti.
-Pässin ravinnontarve on suurempi kuin uuhella. Joutilaskaudella pässi ei välttämättä tarvitse väkirehua riippuen korsirehun ravitsemuksellisesta laadusta, mutta astutuskaudella energian ja valkuaisen tarve lisääntyvät huomattavasti ja väkirehulisä on tarpeen, sillä hyväkuntoinen pässi jaksaa astua paremmin kuin huonossa kunnossa oleva. Pässin kunto on kuitenkin syytä arvioida jo ennen astutuskautta, varsinkin jos se on ollut heikolla laitumella, ja tarvittaessa kunnostaa se tulevaan koitokseen hyvissä ajoin.
-Astutuskaudella pässien kuntoa ja syömistä on syytä tarkkailla, sillä innokkaasti laumaansa hoiteleva pässi saattaa unohtaa syödä työn touhussa ja näin päätyä heikkoonkin kuntoon, varsinkin suomenlammaspässeillä on taipumusta tällaiseen. Jotta niin ei kävisi, kannattaa pässi ottaa tarvittaessa eri karsinaan syömään väkirehulisä. Pässeillä on oltava tarjolla jatkuvasti heinää ja hyvälaatuista vettä, nuolukivi ja kivennäisiä. Pässikatraalle myös kuusenoksat voivat olla mainio lisä, sillä ne syövät niitä mielellään ja toisaalta kalutessaan runkoa ne nahistelevat vähemmän keskenään.
+Siitoskaritsoiden kasvatus
+ Siitokseen jätettävät uuhikaritsat ruokitaan 12-16 viikon jälkeen kevyemmin kuin teuraskaritsat jotta vältytään niiden rasvoittumiselta. Jos karitsat saavat liikaa energiaa on vaarana että niiden utare rasvoittuu ja haittaa myöhemmin maidontuotantoa.  Karitsoiden on kuitenkin saatava riittävästi valkuaista ja kivennäisiä sekä karkearehua että ne voivat kasvaa hyvärunkoisiksi ja kestäviksi tuotantouuhiksi. tavoitekasvu voi olla 200g luokkaa neljästä kuukaudesta ylöspäin. Karitsauuhet siirtyvät joutilaaksi vasta kaksivuotiaina, siihen asti ne kasvavat ja se on huomioitava ruokinnassa.

Erot

Haku

Hyödyllisiä linkkejä

Päivittäjän opas